30 heinäkuuta 2013

Helsinki Noir: Merivirran tuomaa

Helsinki Noirin ensimmäinen pelautus tapahtui eräänä sateisena perjantai-iltana. Hahmot, Helsingin poliisilaitoksen etsivän osaston miehet, aloittivat vuoronsa tutkimalla Kaivopuiston rantaan ajautunutta nuoren naisen ruumista. Tutkimus johti heidät Punavuoren työväenkortteleiden salakapakoihin, Kulosaaren pikkukyliin sekä kaupungin edustan saarille kalastajien tölleihin. Työn ohessa luurangot kolisivat kunkin kaapissa ja osa joutui vastaamaan aiempien tekojensa seurauksista.

Pelille oli varattu aikaa viisi tuntia, joten ajan säästämiseksi olin kirjoittanut hahmot valmiiksi. Teksti sisälsi lyhyen kuvauksen hahmon historiasta ja luonteesta sekä tämän tärkeimmät ominaisuudet (sekä fyysisiä että henkisiä). Jokaiselle oli määritelty suhtautuminen muihin ryhmän jäseniin. Kaikilla oli myös kontollaan jokin moraalisesti arveluttava teko, jonka hahmo halusi salata, sillä sen julkitulo tietäisi sosiaalisia tai jopa rikosoikeudellisia seurauksia. Hahmot olivat luonnosmaisia ja niiden oli tarkoitus antaa pelaajille lähtökohdat, joiden pohjalta kehittää hahmoa omaan suuntaan. Lopuksi pyysin pelaajilta palautetta. 

Kaiken kaikkiaan pelikerta meni hyvin, vaikka löysinkin viilattavaa. Pelkoni liian selkeistä ja ratapölkkymäisistä murhatapauksen johtolangoista oli turha, palaute kuului että voisivat olla selkeämpiä. Ilmeisesti olin myös päästänyt hahmot liian helpolla heidän syntiensä suhteen, sillä hahmoille edullisen loppuratkaisun jälkeen kuului kommentti "Me emme ansainneet tätä." Check, jatkossa siis enemmän noiria!   



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti