Yllä uusinta taustamateriaalia.
Vuodenvaihteessa asettamani aikataulu on osoittautunut hankalaksi. Edellisen lähdeteoksen lukemisessa meni reilusti aiottua pidempään muistiinpanoja tehdessä ja ensimmäinen yritys saada testipeli aikaan kaatui aikataulujen yhteensovittamisen mahdottomuuteen. Mutta ei voi mitään, pitää vain yrittää uudestaan. Ja ja laittaa faktoja rivakammin paperille.
Pelirintamalla tapahtuu kuitenkin muuta: viime viikonloppu oli yhtä pelaamista. Lauantaina oli erään lautapeli testausta, josta myöhemmin lisää, sunnuntaina taas ehtaa roolipelaamista. Hyppäsin tuttavan Cthulhu-kampanjaan nimeltä "Vettä sakeampaa" paikkaamaan peruuttanutta pelaaja ja ensimmäisen pelikerran sairastelun takia menettäneenä pääsin nyt oikeasti mukaan. Cthulhu lukeutuu suosikeihin ja on yksi "ropeurani" ensimmäisistä peleistä, joten oli erityisen hauskaa päästä kyseiseen kampanjaan mukaan. Ensimmäinen kerta meni vielä ihmetellessä ja juonia punoessa mutta kaiken kaikkiaan erinäistä lankojen yhdistely oli kutkuttavaa. Ratkottavanamme on melkoinen mysteeri!
Olen tottunut kahteen seikkaan: siihen että pöytäropeissa pelaajat luovat hahmonsa itse ja pelaamaan hahmo joka on omaa sukupuoltani. On hyvä kysymys, miksi tällainen urautuminen on päässyt käymään. Nyt toimittiin toisin ja hyvä niin: valmishahmo oli vastakkaista sukupuolta ja sisälsi hykerryttäviä juonenalkuja. Tarinan opetus on, että mukavuusalueelta poistuminen olisi hyväksi myös näissä hommissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti